keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Osa-aikainen

Olen tällä kuulla ollut töissä huimat kaksi päivää. Jos kaikki menisi kuin sovittu, tänään olisi jo kuudes työpäiväni. Olen siis kaksipäiväisellä työviikolla ollut lokakuun alusta ja tällä tietoa näin jatketaan marraskuun loppuun asti. Syy miksi en ole nyt ollut töissä; rasittava, ärsyttävä, pitkittynyt korvatulehdus. Kaulan imusolmukkeet ovat turvoksissa ja arat  ja korva tukossa ja kipeänä. Pian jo kaksi viikkoa. Tänään aloitin toisen ab-kuurin jos se auttaisi. Harmittaa ja suututtaa kun hyvät 'vapaa-päivät' menevät harakoille. Vaikka onneksi on vielä marraskuukin.

Jos ei sairastelua oteta lukuun niin on ollut ihanaa olla kotonakin välillä. Käyn töissä vähän tuulettumassa ja sosialisoitumassa ja muuten nautin olostani kotona pojan kanssa. On mieletöntä kun on aikaa tehdä asioita, kuten käydä kunnolla ulkoilemassa ja vaikka myydä pojan pieniä vaatteita pois nurkista ja nähdä kavereita. Olin todellakin tällaisen rennomman ajanjakson tarpeessa. Varsinkin nyt kun aloitan ihan täysin uuden työn marraskuulla ja siirryn taas takaisin asuinpaikkakunnalle. Surettaa jättää ihanat työkaverit, mutta iloitsen työmatkan lyhenemisestä ja uusista haasteista. Ja onneksi olen edelleen samassa firmassa joten olen yhteydessä ja näen myös vanhoja työkavereitani aika ajoin. Ja tässä työtehtävässä minulla on vihdoin mahdollisuus myös vakituiseen työhön, mikä on aika huikeaa.

Olen siis osa-aikainen työntekijä ja osa-aikainen kotiäiti. Tulevaisuudennäkymät ovat positiivisia. Myös ahdistus kotonaolosta pojan kanssa on hälventynyt ja olen osannut siitä myös nauttia. Tästä ajanjaksosta jää paljon parempi kokemus ja muistot kuin siitä ahdistuksen ja masennuksen täyttämästä vauvavuodesta.

Psykoterapiakäynnit harvennetaan pian joka toiseen viikkoon, juuri sain uuden lausunnon ensi vuodelle ja toivon että menee Kelalla läpi. Vielä on töitä tehtävänä, mutta lääkkeiden ja terapian yhteisvaikutuksella olo ja vointi ovat huomattavasti jo paremmat. Hiljalleen tuntuu että voi keskittyä tulevaisuuteen eikä vain yrittää selviytyä päivästä toiseen. Kuten blogin hiljentymisestäkin huomaa, ei ole tarvinnut purkaa alakuloisuutta ja ahdistusta enää, kun sitä ei juuri ole ollut. Toki on myös huonompia kausia ja aina tulee olemaan, mutta sitä varten ovat blogi, ystävät ja liikunta. Niillä pääsee pitkälle.

Kunhan vielä tämä pirullinen korvatulehdus paranisi.

- Se Tavallinen

tiistai 8. syyskuuta 2015

Lääkitys

Kävin eilen aamulla työterveyslääkärillä puhumassa olosta ja lääkityksestä. Minulla oli kesällä sellainen olo, että lääkkeestä ei ole apua. Mutta päätimme katsoa vielä yhden paketillisen eteenpäin ja palata asiaan. Ja kyllä huomaan nyt kuitenkin että lääke on vaikuttanut olooni. Eilen kun menin niin sanoin kuitenkin että haluan annostusta nostettavan. Olen tyytyväinen tähän kyseiseen lääkevalmisteeseen, mutta tiedän itseni. Syksy on raskainta aikaa ja kesäloman jälkeen olen ollut alakuloisempi kuin koko kesänä. Olen siis syönyt vain 5mg annostusta ja nyt se nostettiin 10mg, aloitin tänään. Toivon ettei siitä tule mitään sivuvaikutuksia ja jään mielenkiinnolla odottamaan kuinka tämä annostus vaikuttaa minuun.
     Lääkäri totesi minun olleen viimeksi hiukan apaattisen oloinen ja nyt kuulemma tunnuin olevan energisempi ja koenkin että olen, tarmoa ja jaksamista löytyy enemmän. Jaksan ja viitsin tehdä asioita jotka aiemmin olisivat vain jääneet. Toisaalta välillä on sellaista että pitäis koko ajan tehdä jotakin, että olen vähän kuin liiankin levoton enkä pysy paikallani. Tätä oli etenkin ihan ensimmäisen kuukauden aikana kun aloitin lääkkeet, sitten olo tasaantui. Toivottavasti nyt ei tule samanlaista, vaikka se olikin ihan hauskaa vaihtelua kun yleensä en ole yhtään sellainen duracell-pupu.
     En muista olenko jo kirjoittanut, mutta kun aloitin masennuslääkkeen, ensimmäiset kaksi viikkoa olivat ihan hirveitä. Mieliala vaihteli jatkuvasti ylösalas ja olin välillä todella huonona, erittäin kiukkuinen ja huonoa seuraa. Minulle sanottiin että niin voi käydä ja että myös itsemurha-riski on isompi sen parin viikon ajan, hassua toisaalta. Mutta helpotti kun olin tietoinen asiasta ja sinnittelin sitten vain sen aikaa että lääke alkoi toimimaan. Myös pahoinvointia voi olla ja välillä minulla onkin, mutta ainakaan tähän mennessä se ei ole vielä huomattavasti häirinnyt. Eipähän tule syötyä tai herkuteltua liikaa.
     Siitä puheen ollen. Tuttuni - joka syö myös samaa lääkettä - sanoi että hänellä ruokahalu vähenee ja paino tippuu itsestään kun on lääkityksellä. Minulla taas paino vain nousee ja nousee, lääkityksellä tai ei.. Herkuttelen myös ihan reippaalla kädellä, enkä saa itsestäni otetta. Olisikohan pitänyt pyytää jotain ruokahalua hillitsevää lääkettä samalla? No se on kyllä se tapaherkuttelu mikä painoa nostaa, tavallista ruokaa syön mielestäni aika kohtuudella kuitenkin, vaikkakin myös siinä on parantamisen varaa. Jospa saisin pian sellaisen tarmonpuuskan, että pystyisin herkuttelemaan kohtuudella. Ajatustyötä se vielä vaatii kuitenkin.

En ole kovin lääkevastainen ihminen, mutta en myöskään tykkää turhaan syödä lääkkeitä. Minulla on nyt siis tyroksiini, depressiolääke ja allergialääke jatkuvassa käytössä. Allergialääkkeestä haluaisin päästä eroon, koska koen sen turhaksi. Minulla on kysta nenässä ja allergialääke pitää siitä aiheutuvat oireet, kuten paineentunteen, poissa. Mutta mieluummin poistattaisin kystan ja lopettaisin lääkkeet, en näe mitään mieltä syödä lääkettä tällaisen takia.
     Tyroksiini, depressiölääke ja terapia ovat mielestäni hyvä yhdistelmä nykyiseen tilanteeseen. Tyroksiinin avulla olen huomattavasti virkeämpi ja aivot toimivat paremmin. Depressiolääke ja terapia taas auttavat henkiseen olooni, pitävät enimmän ahdistuksen, alakuloisuuden ja apaattisuuden poissa. Mutta en minä silti ihan toiseksi ihmiseksi muutu. Minussa on edelleen ne samat luonteenpiirteet kuin ennenkin.

Ajattelin että on hyvä kirjoittaa hieman, milä tavalla koen lääkkeiden vaikuttavan minuun. Siitä kun ei kuitenkaan ehkä hirveästi kerrota ja toki jokaisella ne toimii eri tavalla. Jos tätä lukee joku joka yrittää sinnitellä ilman lääkkeitä, niin sanon ettei kannata. Se auttaa sinut vähintäänkin alkuun paranemisessa. Paras yhdistelmähän tietenkin on lääke+terapia. Lääkkeellä autetaan vain nykyiseen oloon ja terapialla puututaan siihen, mikä aiheuttaa sen olon. Minäkin aikani sinnittelin, mutta elämä on nyt niin paljon parempaa kuin vaikkapa vuosi sitten, että melkeinpä kaduttaa etten suostunut jo aiemmin myöntämään itselleni että olen masentunut, olisin päässyt niin paljon helpommalla.

Suunta on vain ylöspäin.

- Se Tavallinen