perjantai 21. elokuuta 2015

Apeutta ilmassa

Tällä viikolla on tuntunut kovin vaikealta olla töissä. On tullut vähän laiskoteltua, lykättyä hommia eteenpäin. Vaikkakin oma tunnollisuuteni ei anna minun laiminlyödä töitäni, mutta siirrän niitä tuonnemmas kunnes on pakko tehdä. En tunnista tätä olotilaa. Onko se stressiä, ahdistusta, väsymystä? Apea ja alakuloinen, vakava ja mietteliäs. Syytä en keksi. En koe tämän olon olevan suoraan johdannainen mistään tapahtuneesta, kun ei ole ollut mitään merkittävää. Raha-asioista olen kyllä stressannut, mutta sekin tuntuu helpottaneen.

Tiedän että tällaisia päiviä on, mutta että tämä vain jatkuu ja jatkuu.. Viime vuonna huomasin samaa juuri näin syksyn korvilla, jolloin myös hyvin jatkunut hyvinvointi-projektini lähti menemään laskusuuntaan. Syksy on minulle rankinta aikaa, ja olen tässä harkinnut, että pyydän lääkäriä nostamaan lääkitystäni isommalle annokselle.

Hyvin kestänyt pyöräily-innostukseni on alkanut hiipumaan töihinpaluun myötä. Iltaisin ei tahdo jaksaa mitään hikilenkkiä vetää töiden jälkeen. Viikonloppuna kyllä, mutta kerta viikkoon on aika vähän.. Lisäksi herkkujen määrä on lisääntynyt huomattavasti, enkä yhtään ihmettele miksi paino vain nousee ja nousee.. Eilen tuossa mietinkin, että karkit hallitsevat minua, enkä minä niiden syömistä. Voiko sitä sanoa jo ongelmaksi, riippuvuudeksi? Mistä on saatavilla apu?

Eilen uuvuin kun yhtäkkiä tuntuu tapahtuvan niin paljon kaikkea, eikä voimat tahtoneet riittää. Eikä kyse ollut kuin pojan kanssa lääkärissä käynnistä, hänen hoitotavaroidensa pakkaamisesta viikonlopuksi, tavaroiden myyntiä ja tämän päivän aikataulujen miettimistä. Töistä vanhemmille, sieltä kutsuille. Miehelle selostin pojan näytteenoton ja mitkä tavarat pitää muistaa ottaa mukaan ja koska pitää olla paikalla. Olin ihan naatti tämän jälkeen. Nyt toivon vain ettei pojalla ole kummempaa tai että ainakin saadaan lääkkeet, jotta voidaan jättää hoitoon vanhemmilleni. Saisin huilattua ja tehtyä kaikenlaista omaan tahtiini.

Mene pois tyhmä olo!

- Se Tavallinen


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti